perjantai 21. joulukuuta 2018


Ihanaa joulua ja hyvää uutta vuotta 2019!

torstai 13. joulukuuta 2018


Joulujuhlassamme Röllin pihalla liikkui ja touhusi monennäköisiä tonttuja tonttupolun
varrella. Kiitos perheille juhlassa mukanaolosta!


tiistai 27. marraskuuta 2018

Röllin väen yhteinen joulujuhla
Tervetuloa Röllin pihalle jouluiselle tonttupolulle keskiviikkona 12.12. klo 18 alk.
Ryhmäkohtaisista aikatauluista, samoin kuin illan ohjelmasta tiedotamme perheitä myöhemmin.

perjantai 9. marraskuuta 2018

Järjestimme lapsille musiikielämyksen ja niinpä Rölliin saapui Vastarannan siili- yhtye. Pääsimme kuuntelemaan mm. säkkipillin ja tinapillin soittoa ja mukavia lauluja.

torstai 20. syyskuuta 2018


maanantai 6. elokuuta 2018

Muutoksia tiedottamisessa

Yhteisen sopimuksen mukaisesti kaikki Mikkelin kaupungin varhaiskasvatusyksiköt ovat siirtyneet käyttämään tiedottamisessa ja toiminnan dokumentoinnissa pedanettiä.
Päiväkoti Röllin pedanet sivulle pääset seuraavasta linkistä: Päiväkoti Rölli

keskiviikko 1. elokuuta 2018


Aurinkoista elokuuta ja tervetuloa syksyn toimintakaudelle!

torstai 21. kesäkuuta 2018

Hyvää juhannusta! Ja hyvää kesälomaa lomalaisille! Röllin ovet sulkeutuvat 29.6. heinäkuun ajaksi.
Kauneimmat kiitoksemme yhteistyöstä kuluneen vuoden ajalta asiakasperheille ja yhteistyökumppaneille. Iloisiin näkemisiin ja kuulemisiin elokuussa!



tiistai 22. toukokuuta 2018

Kevät on kasvun aikaa. Teimme Röllin pihalle pienen puutarhan, jossa kasvatamme lasten kanssa kukkia ja yrttejä. Hyvän sadon saamiseksi isot ja pienet puutarhurit hoitelevat ahkerasti yhdessä myös kastelu ja kitkemishommat.



perjantai 18. toukokuuta 2018

Tuomi kukkii ja kesä etenee. Tämä ja ensiviikko on Röllissä juhlien aikaa, kun jokainen kotiryhmä viettää omana iltanaan kevätjuhlaa perheiden kanssa. Ainakin kahtena iltana luvassa on lasten sirkus-esitykset. Mukavia juhlia kaikille kevätjuhliin osallistujille meillä ja muualla!


keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Tänään vietimme valtakunnallista unelmien liikuntapäivää  upeassa säässä. Mm. Leijonan metsästys liikutti Tähtimetsän väkeä iloisissa merkeissä.


maanantai 30. huhtikuuta 2018


Hauskaa vappua!


perjantai 13. huhtikuuta 2018

Onnea on päiväkodin keväinen piha vesilätäkköineen.
Aurinkoista, keväistä viikonloppua!

torstai 29. maaliskuuta 2018


Mukavaa ja rauhallista pääsiäistä! 



keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Kakkutukusta ennätysmyynti!



Kannatusyhdistys otti toisen kerran varainhankintana kakkutukku-tuotteet ja heti tuli ennätys myynti. Rasioita myytiin yht. 677 ja tuottoa tuli 2166,40e. Kannatusyhdistys kiittää suuresti kaikkia myyntiin osallistuneita!


perjantai 23. maaliskuuta 2018

Täällä odottelemme jo kevättä. Lapset haluavat tietää, milloin lumet sulavat ja kuraleikit alkavat. Mukavia asioita siis tulossa. Aurinkoisen ja keväisen viikonlopun toivotuksia!



tiistai 6. maaliskuuta 2018



Teemme yhteistyötä seurakunnan kanssa mm. kynttilähetkien muodossa. Mari kertoi tänään kynttilähetkellä tunteista ja erilaisuudesta pikkuponien avulla. Tarina herätti paljon keskustelua lasten keskuudessa.

perjantai 23. helmikuuta 2018

Oikein mukavaa hiihtolomaviikkoa lomalaisille! Meillä täällä Röllin pihalla lumileikit jatkuvat ja päiväkoti on auki ensi viikollakin.


keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Valokuvaajan vierailu jänskätti ja toisia taas nauratti. Hyviä kuvia tulossa joka tapauksessa.
Hyvää Ystävänpäivää!


perjantai 9. helmikuuta 2018



Varhaiskasvatuspaikkojen haku on käynnissä. Täytä lomake osoitteessa www.paivakotirolli.fi



torstai 25. tammikuuta 2018



Röllin väellä on tapana kokoontua kerran kuukaudessa yhteen musiikin, laululeikkien tai jonkun esityksen parissa. Tällä kertaa Sari ja Sinkku esittivät meille iloisen ja opettavaisen tarinan 'Jänöjussin mäenlasku'. 

perjantai 19. tammikuuta 2018

            


   Aamupuurosta vauhtia päivään. Mukavaa, talvista viikonloppua!



keskiviikko 17. tammikuuta 2018


torstai 11. tammikuuta 2018


L ö y t y n y t
Röllin pihalta camee koru.
Nouto tuntomerkkejä vastaan Usvametsästä Reijalta.


tiistai 2. tammikuuta 2018




Hyvää, antoisaa ja muistorikasta vuotta 2018! On ilo jatkaa yhteistyötä asiakasperheiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Näkemisiin ja kuulemisiin!