keskiviikko 23. joulukuuta 2015


Hyvää joulua ja

onnellista uutta vuotta!

perjantai 18. joulukuuta 2015

Vanhemmuuden arvokas pesti

Vanhemmuuden arvokas pesti -luento järjestetään vanhemmille tiistaina 19.1.2016 klo 17.30-19.30. Luento pidetään konserttitalo Mikaelissa, Martti Talvela salissa. Luennoitsijana toimii lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen. Luennon ohella on mahdollisuus myös tutustua lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia lisääviin toimijoihin tuen, kulttuurin ja liikunnan aloilta.

Ilmoittautuminen: Linkki

Luennon tarjoaa Mikkelin kaupungin perhepalvelut, terveysneuvonta, varhaiskasvatus sekä sivistystoimi.

Tervetuloa!

maanantai 14. joulukuuta 2015

TIEDOKSI PÄIVÄHOITOMAKSUISTA

Päiväkotiyhdistys Rölli ry:n hallitus on kokouksessaan 4.12.2015
päättänyt. että päivähoitomaksut pysyvät ennallaan toimintakaudella
1.1 -31.7.2016.
                            Kirsi Väisänen

torstai 10. joulukuuta 2015

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt tunnustuksen vetovoimaiselle Röllille!

Sosiaali- ja terveysministeriön perusteluna tunnustukselle oli se, että Rölli on pystynyt lisäämään vetovoimaansa eli luonut toimintatapoja, joilla henkilöstön hyvinvointia ja sitoutumista työhön on parannettu. Vetovoimatekijöitä ovat muun muassa mahdollisuus osallistua päätöksentekoon työpaikalla sekä oikeudenmukainen johtaminen. Vetovoimainen Rölli onnistuu rekrytoimaan uusia työntekijöitä ja tukee nykyisten työntekijöiden työssä jatkamista.
Röllin henkilökunta on kiitollinen ja ylpeä saamastaan arvokkaasta tunnustuksesta. Rölli on ainoa päiväkoti koko Suomessa sekä ainoa yritys Etelä-Savossa, joka tunnustuksen sai.