perjantai 28. elokuuta 2015

Riehaliput myynnissä!

Tänä vuonna riehassa esiintyy Siina ja taikaradio. Esityksiin voi ostaa ennakkoon lippuja Marjolta Satumetsästä 7 euroa/ kpl. Varaathan tasarahan kiitos! Esitykset klo 10.30 ja 12.00

keskiviikko 26. elokuuta 2015



TERVETULOA PÄIVÄKOTI RÖLLIN VANHEMPAINILTAAN 

TIISTAINA 8.9 KLO 18.  TULLESSANNE VOITTE OTTAA KAHVIA/TEETÄ SALISTA JA SIIRTYÄ 

SUORAAN LAPSENNE KOTIRYHMÄÄN. 

TERVETULOA!

maanantai 24. elokuuta 2015

Röllin syysrieha lähestyy!

Vanhempien kannatusyhdistyksen järjestemä Röllin syysrieha pidetään sunnuntaina 13.9. Riehan järjestelyt ovat jo hyvässä vauhdissa ja nyt on aika kerätä talkoojoukot mukaan. Tämän viikon aikana tulee esille listat, joihin voi merkitä oman osallistumisensa riehaan ja riehan järjestelyihin. Listat tulevat löytymään iltapäiväulkoilussa Rölli- ja Usvametsän edestä. Erilaisia talkootehtäviä on tarjolla mm. leivonnaisia tarvitaan kahvioon, ongintaan- ja onnenpyörään tarvitaan palkintoja sekä päivää ennen riehaa ja riehapäivänä tullaan tarvitsemaan vanhempien apua esim. telttojen pystyttämiseen, lipunmyyntiin, kahvioon jne.Näistä siis tarkemmat listat tulevat löytymään edellä mainitusta paikasta.Onginta- ja onnenpyöräpalkinnot voi tuoda oman kotiryhmän aikuisille. Merkkaathan palkintoihin lahjoittajan nimen. Palkintojen toimitukset viimeistään la 12.9 mennessä!
Toivottavasti saamme mukaan paljon innostuneita vanhempia ja auttavia käsiä, jotta saadaan järjestettyä ikimuistoinen Röllin syysrieha!
Terveisin Röllin kannatusyhdistyksen väki

maanantai 10. elokuuta 2015

Päiväkoti Röllin vanhempien kannatusyhdistys kokoontuu päiväkodilla keskiviikkona 12.8 klo 18.00.
Tervetuloa mukaan kaikki "uudet ja vanhat" vanhemmat. Suunnittelemme syksyn tulevaa rölliriehaa!

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Tervetuloa aloittamaan uutta toimintakautta

 Tervetuloa niin vanhoille tutuille kuin uusillekin perheille aloittamaan yhteistä toimintakautta. Ovet avautuvat maanantaina 3.8. klo 6.30.